torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä miinakentällä

En olisi ihan heti uskonut viettäväni tänä vuonna ystävänpäivää miinakentällä. Olin ilmeisesti paikallisten kollegojenkin mielestä aikamoinen näky, kun he katsoivat minua hiukan säälivästi talsiessani nilkkoja myöten kassavapellolla sandaaleissani yhden räjähtämättömän ammuksen perässä ja "vielä ystävänpäivänä", he päivittelivät. Talsin pellolla kyllä ihan mielelläni, ja tämä oli yksi hienoimmista päivistäni kentällä.

Näin tänään kahden ammuksen räjähtävän toisen miinakentällä ja toisen kassavapellolla. Tietenkin olin turvaetäisyyden päässä. Englanniksi ammuksille on järkevämpi nimi UXO eli unexploded ordnance. Sekä ammuksia että miinoja löytyy edelleen päivittäin Kambodzhan pelloilta, erityisesti lännestä Thaimaan rajalta Pailinin ja Battambangin maakunnista. Maakunnat toimivat vuosia punakhmerien, hallituksen joukkojen ja vietnamilaisten taistelutantereena. Vuorotellen joku kävi kylvämässä tänne miinoja. Vuonna 1992 MAG (Mines Advisory Group) aloitti alueella raivaustyöt.

Vierailin kahdella eri miinakentällä, jossa raivaustyöt oli aloitettu noin viikkoa aiemmin. Kassavapelto oli MAGin niin sanottujen nopean toiminnan Explosive Ordnance Disposal -tiimin tämän päivän projekti. Heille oli tullut paikalliselta maanviljelijältä aamulla puhelu. Viljelijä oli löytänyt peltoa raivatessaan räjähtämättömiä ammuksia. Niitä löytyi yhteensä kahdeksan. Juttelin paikallisen Ya-nimisen rouvan kanssa räjäytystä katsoessani. Kysyin pelottaako häntä asua täällä, kun miinoja ja ammuksia löytyy heidän kotipihansa vierestä edelleen. Ya sanoi ettei hän kotonaan voi pelätä. Heidän on pakko raivata maata saadakseen ruokaa.

Näitä tarinoita tämä maa on täynnä. Asian vakavuuden tajuaa vasta nyt, kun itse on ollut paikalla katsomassa miten miinoja ja ammuksia etsitään ja miten ne tuhotaan turvallisesti. Kirkon Ulkomaanapu tukee miinanraivauksen lisäksi paikalliskumppaniensa MAGin ja LWD:n (Life With Dignity) kanssa miinanraivausta koskevaa ehkäisevää ja jälkityötä. Miinojen ja ammusten vaaroista on tärkeää kertoa paikallisille, jotta vältyttäisiin onnettomuuksilta. Miinanraivauksen jälkeen maata voi jälleen viljellä turvallisesti. Ya-rouvan veli oli aluksi kehottanut häntä pitämään löytämänsä ammuksen. Jos siitä saisi vaikka jotain osia hyötykäyttöön. Onneksi Ya soitti EOD-tiimin paikalle.




Miinanraivaajia Ou Kokirin miinakentällä.

Hienointa tässä päivässä oli nähdä, kuinka nuoret miinanraivaajat, erityisesti naiset, työskentelevät rohkeasti miinakentällä. He ovat erittäin ylpeitä työstään ja hyviä siinä. Raivaajat työskentelevät keskipäivän kuumuudessa täydessä varustuksessa tehden työtä, jossa on oltava erittäin tarkkana koko ajan. Yksikin väärä sivuaskel tai virhearvio voi olla tuhoisa. Tosin sen jälkeen kun kävimme läpi tiukat turvajärjestelyt, miinakentän eri merkinnät ennen raivauksen aloittamista ja näin raivaajat työskentelemässä kentällä ammattilaisen varmuudella, astelin itsekin kentälle luottavaisin mielin.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Rest in peace King Father

Tänään päättyi jotain suurta Kambodzhan historiassa. Vanha kuningas Sihanouk, jota kambodzhalaiset kutsuvat myös nimellä King Father, krematoitiin juuri. Sihanouk hallitsi Kambodzhaa useaan otteeseen maan räiskyvän historian aikana, mutta lopulta luopui vallasta vuonna 2004. Todellisuudessa hän oli rakastettu kuningas ja "kansan henkinen johtaja" loppuun asti, vaikka elikin loppuvuotensa Kiinassa. Saavuin Suomesta Phnom Penhiin yhtä aikaa kuninkaan ruumista kuljettaneen lentokoneen kanssa lokakuussa. Nyt sain olla todistamassa yhtä hienoimmista hautajaisseremonioista, jota olen koskaan nähnyt.

Phnom Penhin kaduilla vaelsi perjantaiaamuna lähes miljoona valkoisiin pukeutunutta surun murtamaa kambodzhalaista. Heidän rakastamansa kuningas lähti viimeiselle kunniakierrokselle, joka kiersi Wat Phnom -pagodan, Norodom-bulevardin, Independence-monumentin ja joenrannan kautta kuninkaan palatsin takana sijaitsevaan hulppeaan, kristallikruunuin koristeltuun, kullittuun krematointipalatsiin. Munkkeja oli saapunut paikalle ympäri maata. Kulkueeseen osallistuvat vieraat, joita oli noin 3000, eivät saa syödä eikä juoda seremonian aikana mitään. Heidän täytyy jaksaa seistä keskipäivän auringossa urhoollisesti. Jotkut eivät kestäneet tätä ja pyörtyivät. Tosin en tiedä pyörtyivätkö he jännityksestä, surusta vai uupumuksesta. Kaupunkilaiset seurasivat viimeistä matkaa sivusta kaduilta tai eri puolilla kaupunkia sijaitsevista valkokankaista.

Phnom Penh ennen krematointia. Krematorion kultainen torni näkyy keskellä olevan Independence-monumentin oikealla puolella.

Kuningas Sihanoukia saatteli viimeiselle matkalleen hänen poikansa Sihamoni ja kuningataräiti Monineath. Kambodzhassa vietetään hautajaisia buddhalaisittain, johon kuuluu muun muassa seitsemän päivän suruaika. Tuona aikana ei saa soittaa musiikkia radioissa tai baareissa (ainakaan elävää musiikkia) ja kaupunki on ollut hiljainen. Kuningasta kunnioitettiin loppuun asti juhlavasti räiskyvin ilotulittein Phnom Penhin illassa savun leijaillessa kultaisen krematorion piipusta. Rest in peace King Sihanouk.


Krematoriosta nousee savua (kultainen torni vasemmalla) ja ilotulitukset osoittavat kunnioitusta kuninkaan viimeiselle matkalle.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Saak sabai bong?

"Saak sabai bong?" "Mitä kuuluu sisko?" ystäväni talossa työskentelevä tyttö kysyi tänään minulta
hymyssä suin. Kambodzhalaiset ovat erittäin ystävällistä kansaa. He kutsuvat toisiaan siskoiksi ja veljiksi. Eri ikäisille on eri sisko- ja velitermejä, mutta kaikkia kutsutaan tuttavallisesti sukulaissieluiksi. Khmereillä on aina hymy herkässä, jopa ongelmatilanteissa.

No siskolle kuuluu hyvää "Sok sabai bong", vastaan. Sisko vietti tällä kertaa hieman erilaisen joulun ja uuden vuoden. Khmereille joulu ja uusi vuosi eivät oikeastaan merkitse mitään. Täällä sitä viettää lähinnä maassa asuvat länsimaalaiset ja paikalliset nuoret, jotka ovat omaksuneet länsimaisia tapoja. Joulu näkyi Phnom Penhissä lähinnä värikkäinä valoina ja satunnaisina tonttulakkeina. Khmerien uusi vuosi Chaul Chnam Thmey on huhtikuussa, jolloin juhlitaan sadonkorjuuta ja sadekauden alkua. Kambodzhalaiset käyttävät länsimaisen ajanlaskun lisäksi buddhalaista. Muun muassa maan pyhäpäivät perustuvat buddhalaiseen kalenteriin ja kuun kiertoon.

Kolmen kuukauden aikana olen oppinut paljon kambodzhalaisista ja heidän kulttuuristaan.
Maa on täynnä ristiriitoja upporikkaita ja rutiköyhiä, Lexuksia ja riksoja liikenteen seassa.
Kambodzha herättää ristiriitaisia tunteita ja päivän aikana tunneskaala vaihtelee onnellisten hymyjen
vaihtamisesta kotikadun tuttujen kanssa katulasten surullisten katseiden kohtaamiseen. Maa sekä vihastuttaa epäkohdillaan että ihastuttaa ystävällisyydellään.

Odotan innolla mitä länsimainen uusi vuosi tuo mukanaan, kuinka kuu kiertää ja mitä uusia kokemuksia minulla on vielä edessä tässä värikkäässä maassa. Hyvää uutta vuotta! Helmikuussa voimmekin juhlia kiinalaista uutta vuotta ja huhtikuussa kambodzhalaista. Tämähän on yhtä juhlaa!

Jouluinen auringonlasku Kambodzhan rannikolla Kepissä.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hyvää kansainvälistä vapaaehtoistoiminnan päivää!

Tänään on YK:n kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan päivä. Tämä päivä ei ole aiemmin ollut minulle henkilökohtainen, mutta nyt se herättää tunteita. Olen ollut vapaaehtoisena yhteensä 7 viikkoa ja 12 viikkoa on vielä edessä. Näiden seitsemän viikon aikana olen oppinut paljon niin itsestäni kuin vapaaehtoistyön merkityksestä. Päivän tarkoitus on lisätä tietoisuutta vapaaehtoistoiminnan tärkeydestä ja saada ihmisiä innostumaan vapaaehtoistyöstä.

Vapaaehtoisena voi edistää hyvää asiaa antamalla omaa aikaansa, työpanostaan tai asiantuntemustaan esimerkiksi kansalaisjärjestön käyttöön. On myös muita tapoja olla vapaaehtoinen. Myös täällä Kambodzhan syrjäkylissä kyläläiset tukevat toisiaan vapaaehtoisvoimin. Jos jollakin kyläläisellä on vaikeaa, häntä tuetaan tavalla tai toisella. Kuulin, että Suomessa on pakkasta ja lunta. Naapurin mummolle voi esimerkiksi tarjoutua käymään kaupassa, jos tiet ovat liukkaat ja hankalakulkuiset. Vapaaehtoistyö voi koostua myös pienistä arjen teoista.

Hienointa vapaaehtoistöissäni on se, että pääsen näkemään läheltä, mihin apu menee. Pääsen tutustumaan paikallisiin ihmisiin, heidän koteihinsa ja arkeensa. Saan jakaa heidän tarinoitaan Suomessa ja paikallisesti. Nämä ovat ainutlaatuisia kokemuksia. Haluan jatkaa vapaaehtoistyötä myös palatessani työhöni Conexioon ja arkielämääni Suomessa. Vapaaehtoistyöni paras palkinto on ollut lapsen iloinen nauru, vanhuksen halaus ja toivo yrittäjänaisen silmissä. Rohkaisen kaikkia vapaaehtoistöihin!

Vapaaehtoistyöni tähtihetkiä. (Kuva: Mari Laaksonen)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Unelmia ja kenttähommia

Toinen kenttämatka on nyt takana.  Se oli yhtä antoisa kuin ensimmäinenkin, mutta iloisemmissa merkeissä: kylissä juhlittiin kahden koulun ja yhden padon avajaisia. Kolme Kirkon Ulkomaanavun tukemaa projektia on saatettu onnellisesti loppuun. Kahdessa köyhässä syrjäkylässä on nyt koulu ja paljon iloisia lapsia. Heillä on toivoa paremmasta. Heillä on nyt mahdollisuus koulutukseen uudessa koulussa. Pikkukoululaiset saivat aloituspaketin, joka koostuu koulupuvusta, varvassandaaleista ja repusta. Usealla lapsella on vain yksi vaatekerta, joten koulupuvulle on tarvetta.

Iloinen koululainen.


Syrjäkylissä asuvat lapset jättävät koulunkäynnin kesken yleensä siitä syystä, että koulumatkat ovat liian pitkiä, eikä heillä ole kulkuvälinettä matkan tekoon. Molempiin kouluihin kulkeva "tie" on hankalakulkuinen jopa nelivetoiselle maastoautolle. Pitkät välimatkat, hankalat yhteydet, pula opettajista ja välttämättömistä kouluvarusteista vaikeuttavat lasten ja nuorten kouluttautumista syrjäseuduilla.

Oli hienoa nähdä, kuinka vilpittömän onnellisia nämä lapset olivat uudesta koulusta. Heille koulutus on mahdollisuus ponnistaa köyhyydestä. Lapsilla on myös unelmia: he haluavat tulla isona opettajiksi tai lääkäreiksi. Oli joukossa yksi tuleva laulajakin. Hän oli joutunut keskeyttämään koulun nuorempana, kun hänen täytyi jäädä kotiin auttamaan äitiään lastenhoidossa ja riisipellolla. Nyt hän kuitenkin käy iltapäiväkoulua ja unelma laulajanurasta elää.

Voit lukea lisää aiheesta Kirkon Ulkomaanavun sivuilta ja blogista.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Työmatka Phnom Penhissä

Tänään menin ensimmäistä kertaa töihin tuktukilla. Se oli oikein miellyttävä ja ainutlaatuinen työmatka hyvässä seurassa. Työkaverini Marin tuttu tuktuk-kuski tiesi erikoisreitit ja puikkelehti eläväisiä pikkukatuja välttäen isojen väylien ruuhkat. Työmatkan maisemat vaihtuivat autenttisista autokorjaamokaduista tavaran runsautta pursuileviin erikoisliikkeisiin. Joka katu näytti erikoistuvan vain yhteen tavaraan: samat lasihyllyt ja räikeät nahkasohvat kuudesta vierekkäisestä liikkeestä.

Alan jo tottua Phnom Penhin liikenteeseen. Ruuhkissa joutuu väkisinkin istumaan ja julkista liikennettä ei ole. On tuktukeja ja motoja. Ja niistä kyllä kuulee: tuktuk, moto lady. Yritän kaveerata kadullani hengailevien kuskien kanssa, jottei he enää turhaa kuluttaisi ääntänsä. Ei he syyttä huuda, sillä tässä kaupungissa on haastavaa kävellä. Työkaverini Anu antoi hyvän neuvon: tien ylitys onnistuu tasaisella tahdilla ja päättäväisillä askelilla.

Tuktuk, moto?

Työmatkojen lisäksi olen viihtynyt uudessa työssäni vapaaehtoisena. Työtehtävät vaihtelevat ja tekemistä riittää. Paljon on tarinoita kerrottavana. Kenttämatkan jälkeinen elämä kaupungissa alkaa hieman normalisoitumaan ja paikat ovat tulleet tutummaksi. Jooga- ja kuntosalijäsenyydet on hoidettu ja lähiravintola muodostumassa omaksi olohuoneeksi. Onneksi en sentään tule tänne pyjama päällä sehän olisi aivan liian kuuma asu tähän ilmastoon.

Huomenna menemme taas tuktukilla töihin. Saa nähdä mitä reittiä tällä kertaa.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Ilon ja surun hetkiä kenttämatkalla

En tiedä mistä aloittaa, kun on niin paljon kerrottavaa. Kulunut viikko on ollut täynnä kyyneleitä ja ilon hetkiä. Kahden työpäivän jälkeen Kirkon Ulkomaanavun toimistolla lähdimme kenttämatkalle tutustumaan Ulkomaanavun hankkeisiin. Tutustuimme eri kyliin ja ihmisiin kolmessa maakunnassa. Viime viikko tuntuu melkein kuukaudelta ja tapaamieni ihmisten tarinat, niin surulliset kuin onnellisetkin, tulen muistamaan ikuisesti. Taas kirjoittaessani tätä, tunteet tulevat pintaan ja kyynelehdin täällä lähikahvilassani. Olen varmasti huvittava näky.

Kerron kaksi tarinaa, joista toisella on onnellinen loppu ja toisella toivoton tulevaisuus. Haastattelin 31-vuotiasta naista Chu Masia, joka osti materiaalit kangaspuiden rakentamiseen Naisten pankin tukeman Svay Ph'aemin kyläpankilta saamallaan lainalla. Hänen veljensä rakensi hänelle kangaspuut ja huivien teko alkoi. Nykyään Chu kouluttaa neljää kylän naista, on arvostettu yrittäjänainen kylässään ja elättää vanhempiaan sekä muuta perhettä. Tunnelma koko kyläyhteisössä on iloinen ja toiveikas. Naisten osuuskunta antaa kylän naisille mahdollisuuden ruokkia lapsensa ja voimaannuttaa heitä.



Chub Mas kouluttaa kylän naisia kutomaan huiveja kangaspuilla.
Matkamme varrella tutustuimme vanhaan äitiin ja hänen tyttäreensä. Molemmat olivat sairaita, äidin päälle oli ajanut juoppokuski, ja hänen jalkansa on pahasti tulehtunut. Tyttärellä on HIV. Tytön katseessa ei ole toivoa. Hänellä tulee kyyneleet silmiin, kun hän kertoo, kuinka viimeisen vuoden hän on vain maannut kotona, kun on niin sairas. Heidän kahden hengen perheellä ei ole tuloja. Tytön lääkkeet ovat kalliita ja sivuoireet lamauttavia. Kylän vapaaehtoinen, 60-vuotias nainen auttaa heitä tuomalla ruokaa ja pitämällä heille seuraa. Heidän kotinsa on tontin perällä oleva pieni peltikoppi.
Mitä tapahtuu tytölle, kun hänen vanhasta äidistään aika jättää? Nousemme autoon ja purskahdan itkuun.